Astrologia
Astrologia on minulle itsetuntemustyökalu. Se on kuin viisaasti kirjoitettu loputon tietokirja, jonka sanoma muuttuu kehitysasteen mukana. Kun tulkitset sitä nuorena, näet aivan eri asiat kuin jos tulkitset sitä muutama vuosikymmen myöhemmin jo joitain oppiläksyjä oppineena. Astrologia kertoo perusluonteestasi (syntymäkartta), olit sitten rakentanut sen päälle mitä identiteettiä vain. Olen joskus tosin huomannut, että se kertoo todellisesta syvimmästä luonteestamme, eli jos meillä on kovin suuri ego eli valheellinen minä, niin astrologia ei ehkä resonoi. Mutta syvällä sisimmässäsi usein tunnet että siinä jokin resonoi totuutta. Se kertoo ajan laadusta, sykleistä elämässäsi (transiitit, auringonpaluukartta ja progressiivinen kuu -kartta).
Astrologia näyttää meille elämän haasteemme, mutta myös mahdollisuudet ja kun nämä tiedostamme tai saamme vihjeitä edes suunnasta, voimme sekä käyttää tilanteita paremmin eduksemme että löydämme nopeammin paluun juurillemme, siksi kuka todella olemme ja mitä mahdollisuuksia elämällä on tarjota juuri meille. Myös millaisia valheellisia uskomuksia ja identiteetin osia olisi hyvä lähteä karsimaan. Astrologia ei ole ennustamista – vanha uskomus joka elää vielä lujassa. Siinä ei ole myöskään ole mitään pelottavaa. Kaikkea tosin voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan täällä kaksinaisuuden maailmassa ja siitäkin on hyvä olla tietoinen itselleen sopivia apuvälineitä etsiessä. Jokainen on itse vastuussa siitä, että pysyy hyvien energioiden piirissä. Tämän intuitio tai kehosi sinulle usein selvästi kertoo. Astrologia ei kerro ikinä tarkasti mitä tulee tapahtumaan, se kertoo potentiaalista, joka on joka hetkeen kätkettynä, mutta sinä olet aina elämäsi ohjaksissa ja teet päätöksen mihin suuntaan haluat omaa elämääsi viedä. Se on kuin sään ennustaminen, jos sinulle kerrotaan että huomenna sataa vettä, niin eikö olekin mielekästä kun voit varautua tulevaan sateeseen sateenvarjolla, vaikka et olekaan täysin varma että juuri huomenna sataa.
Lämpimästi tervetuloa astrologian pariin kanssani!
